Liikunta- ja urheiluseuroille haettavaksi korona-avustuksina reilut 5 miljoonaa euroa lasten ja nuorten urheiluun

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana. Avustukset kuuluvat kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-alan korona-tukipakettiin, joka sisältyy vuoden 2021 toiseen lisätalousarvioesitykseen. Avustuksella turvataan yhdistysmuotoisten liikunta- ja urheiluseurojen toiminnan jatkumista koronapandemian aiheuttaminen taloudellisten vaikutuksien osalta. Avustuksella voi kattaa tappioita ja kustannuksia, joita on […]

Kun seurassa vallitsee hyvä ilmapiiri, pysyvät myös nuoret todennäköisemmin toiminnassa mukana

Nuorten Liike -webinaarissa neljä eri puolella Suomea toimivaa seuraa esitteli Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratoiminnan kehittämistuen avulla toteuttamiaan hankkeita ja uudistuksia. Uudistusten keskiössä oli erityisesti nuorten liikkeen lisääminen, jotta nuoret pysyisivät seuratoiminnassa mukana mahdollisimman pitkään. Mikäli nuoret halutaan pitää seuran harrastustoiminnassa mukana, on tärkeää, että seurat tarjoavat nuorille monipuolisia harrastamisen mahdollisuuksia. Nuorten liikkeen lisäämisessä ensisijaiseen asemaan […]