”Enää ei tarvitse raksittaa paperisia osallistujalistoja” – Helsingin Agility Urheilijoiden mukaan on hienoa, miten Suomisportia kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa

Kun aiemmin harjoituksiin osallistujat kuittasivat läsnäolonsa raksittamalla ruudun hallilla olevaan osallistujalistaan, hoituu nyt ilmoittautuminen ennen harjoituksia Suomisportissa. Helsingin Agility Urheilijoissa siirtymää Suomisportiin on toteutettu vaiheittain. Seuran puheenjohtajan Elina Pirhosen mukaan on ollut hienoa huomata, kuinka vahvasti alustaa kehitetään käyttäjien kanssa.

Helsingin Agility Urheilijoiden hallituksen vuosikokouksessa 2021 siirtymä Suomisportiin otettiin seuran yhteiselle agendalle.

– Halusimme päästä eroon Excelistä ja olla varmoja siitä, että tietoturva-asiat ovat kunnossa. Olimme kuulleet Suomisportista paljon hyvää ja näimme alustan tarjoavan ratkaisun toimintamme helpottamiseksi, Pirhonen kertoo.

Pirhonen vitsailee seuran aiempia ratkaisuja ”ikiaikaisiksi”. Nyt seura omaa reaaliaikaisen näkyvyyden seuran maksujärjestelmään, osallistujiin ja tapahtumiin digitaalisesti.

– Tietojen tarkastelu on helpottunut äärettömän paljon. Dataa on helpompi seurata, säilöä, välittää ja meillä on suora näkyvyys seuramme jäsenten aktiivisuuteen. Enää ei tarvitse käydä etsimässä ja kyselemässä, mitä dataa on säilötty minnekin. Työmäärä on pienentynyt huomattavasti.

Tukea alustan käyttöön saatavilla maksutta

Suomisport on seuroille maksuton palvelu, jonka kehitys, ylläpito ja asiakaspalvelu kustannetaan liikkujan palvelumaksulla maksutapahtumaa kohden. Pirhonen korostaa alustan maksuttomuuden olevan Suomisportin yksi merkittävin etu.

– Suomisport on tältä osin ainutlaatuinen: palveluun liittyminen ja avun saaminen on täysin maksutonta. Nettisivut tarjoavat kattavasti tukea ja selkeitä ohjeita niin alustan käyttöönottoon kuin sen toiminnallisuuksien hyödyntämiseen. Mikäli näistä ei löydy riittävästi apua, voi hyödyntää Suomisportin asiakaspalvelua, joka on myös ilmainen.

– Alustan materiaali- ja ohjepankista olen jakanut seuramme jäsenille alustan ohjevideoita esimerkiksi jäsenmaksun eräpäivän lähestyessä. Jokaisen seuran toimijan tai jäsenen ei siis tarvitse osata Suomisportin toimintoja ulkoa. On kätevää, että ohjemateriaalia on saatavilla ja jaettavissa, Pirhonen jatkaa.

Suomisportia kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa

Helsingin Agility Urheilijat on siirtynyt alustalle asteittain. Ensin siirrettiin jäsenrekisteri, sitten jäsenmaksu ja myöhemmin tapahtumat.

– Olemme lähteneet pienesti liikkeelle. Kun pienempi porukka on saanut alustan peruskäytännöt hallintaan, on käyttöoikeuksia jaettu myös muille. Alustaa kannattaa testata seuralle sopivassa tahdissa. Koen hyväksi, että seurassa on tietty taho tai porukka, joka osaa ohjeistaa seuran jäseniä, mikäli mieltä jokin askarruttaa. Meillä tämä on tapahtunut maltilla, mutta suunnitelmallisesti. Hyvä pilotti alustan käyttöön on esimerkiksi jäsenrekisterin vieminen Suomisportiin, Pirhonen kuvaa.

Suomisportia edistetään jatkuvasti yhdessä palvelun käyttäjien kanssa. Pirhosen mukaan yhteistyö Suomisportin kanssa on ollut jouhevaa ja kehitysideoita on kuultu.

– Suomisport on ottanut huimia harppauksia jo tänä aikana, kun meidän seuramme on ollut täällä mukana. On ollut hieno huomata, että alustalle on tullut esimerkiksi sellaisia toimintoja, jotka tunnistamme esittämiksemme uudistustarpeiksi.

Pirhonen kuvaa Suomisportia alustaksi, joka toimii liikunta- ja urheiluyhteisön etu edellä.

– Digitalisaatio on tullut jäädäkseen ja on ainutlaatuista, että meillä on liikunnan ja urheilun kentällä saatavissa palvelu, joka huomioi juuri meidän tarpeemme digitalisaation näkökulmasta. Alustaa kehitetään liikunnan ja urheilun toimijoiden tarpeista ja meidän arkeemme istuvaksi. Mitä useampi Suomisportia käyttää, sitä laajemmin yhtenäistyy myös liikunnan ja urheilun kenttä.

 

Helsingin Agility Urheilijat

Helsingin Agility Urheilijat on noin 250 hengen urheiluseura, joka toimii Helsingin Konalassa. Agility on ihmisen ja koiran yhteistyöhön perustuva kaiken ikäisille ihmisille sopiva liikuntamuoto.  Ohjaaja ohjaa koiran suorittamaan radalla olevat esteet liikkumalla, kehonsa liikkein ja ääntään käyttäen.

Helsingin Agility Urheilijat
Agility lajina

 

Teksti: Aliisa Varuhin

Kuva: Anne Barck

The post ”Enää ei tarvitse raksittaa paperisia osallistujalistoja” – Helsingin Agility Urheilijoiden mukaan on hienoa, miten Suomisportia kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa appeared first on Suomen Olympiakomitea.

HALUAN ETTÄ MINUUN OTETAAN YHTEYTTÄ