Kuva lapsista jotka juoksevat hymyssä suin aitoja sisätiloissa

Harrastamisen Suomen mallin kuntien avustushaku on avattu

Erityisavustus Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen on jälleen kuntien haettavana. Avustuksella tuetaan Suomen mallin mukaista harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä noin 17 miljoonalla eurolla.

Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastukset valitaan lasten ja nuorten toiveiden pohjalta ja ryhmiin voivat osallistua perusopetuksen vuosiluokkien 1–9 oppilaat.

Erityisavustuksen haku päättyy 28.2.2023. Avustusta haetaan aluehallintovirastojen sähköisessä asiointipalvelussa. Päätökset pyritään tekemään 30.4.2023 mennessä.

 Seuratoiminta auttaa kuntia osaavien ohjaajien löytämisessä

Harrastamisen Suomen malliin tarvitaan paljon ammattitaitoisia ohjaajia. Toiminnan tulee olla laadukasta ja ohjaajien hallita monipuolisesti ohjaamansa laji, jotta lasten ja nuorten kiinnostus säilyy. Monesti lajien paras pätevyys löytyy paikallisissa urheiluseuroissa.

-Urheiluseuroilla on paljon osaamista, joka tulisi valjastaa aiempaa tehokkaammin Suomen malliin voimavaraksi. Seurojen tietämyksen parempi hyödyntäminen takaisi sen, että harrastuksissa päästäisiin oikeasti kokeilemaan ja opettelemaan lasten ja nuorten toivomia taitoja ja lajeja. Toivomme, että malli kehittyy tulevaisuudessa suuntaan, joka mahdollistaa myös yhä useammalle urheiluseuralle tavan kasvaa, hankkia lisää harrastajia ja kehittää omaa toimintaansa, toteaa Olympiakomitean seura- ja jäsentoimintayksikön johtaja Jaana Tulla.

Tulla korostaa ohjaajien osaamista myös laajemmin. Hän uskoo, että kokeneet ohjaajat hahmottavat harrastamisen Suomen mallin isomman tavoitteen:

-Hyvä ohjaaja varmistaa, että jokainen lapsi kokee kuuluvansa ryhmään ja tulee hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Hän pitää huolta, että jokaisen lapsen vahvuudet pääsevät esille. Jokaisen harrastukseen osallistuvan lapsen tulee saada osakseen arvostusta ja kannustusta. Sillä tavoin varmistetaan, että heillä on toiminnassa mukavaa, ja että he tulevat mukaan myös seuraavalla kerralla.

Miten urheiluseurat pääsevät mukaan mallin toteutukseen?

Suomen Olympiakomitea kannustaa jokaista kiinnostunutta seuraa olemaan yhteydessä oman kuntansa harrastamisen mallin koordinaattoriin ja tiedus­telemaan mahdollisuudesta olla mukana toteuttamassa paikallista harrastustoimintaa. Jokaisen kunnan malli on erilainen, joten seurojen osallistuminen voi olla hyvin erilaista eri kunnissa. Tarvittaessa apua saa myös liikunnan aluejärjestöiltä, jotka tuntevat hyvin sekä Suomen mallin että paikalliset kunnat.

 

Tukimateriaaleja seuroille

Miten pääsee mukaan Harrastamisen Suomen malliin ja harrastusten järjestäjien kokemukset mallista -webinaari harrastusten järjestäjille
Harrastuksia kouluihin -opas antaa konkreettisia ohjeita kunnan ja seuran yhteistyöhön.

 

Kuntien avustukseen liittyvät linkit 2023-2024

Tutustu opetus- ja kulttuuriministeriön hakuohjeisiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön webinaaritallenne lukuvuoden 2023–2024 avustushausta on nähtävissä helmikuun alkuun saakka.

 

The post Harrastamisen Suomen mallin kuntien avustushaku on avattu appeared first on Suomen Olympiakomitea.