Lahden Ahkerassa tuetaan yleisurheiluvalmentajien osaamista läpi valmentajapolun

Lahden Ahkeran yleisurheiluvalmentajien osaamisen seuranta ja tukeminen ovat tärkeässä roolissa. Seuran laatima Ohjaajan opas sekä tätä seuraava ohjaajan perehdytyskysely tukevat valmentajan osaamisen kehittymistä ja oman valmennusfilosofian muodostumista. Lahden Ahkeran yleisurheilujaosto omaa Tähtimerkin lasten ja nuorten osa-alueesta. 

Valmentajaksi kasvetaan kokemuksen kautta ja käytännön tekeminen laajentaa osaamisalaa, uskoo Lahden Ahkeran piiritoiminnan vastaava ja valmentaja Matti Hannikainen.

– Seuramme on halunnut luoda käytäntöjä, jotka tukevat valmentajaksi kehittymistä ja mahdollistavat osaamisen kehittymisen parhaalla mahdollisella tavalla. Tavoitteemme on tukea seuramme ohjaajien ja valmentajien oman valmennusfilosofian syntyä, Hannikainen kuvaa.

Tyypillinen valmentajapolku Lahden Ahkeran toimintaan kulkee esimerkiksi Suomen Urheiluliiton ohjaaja- tai valmentajakoulutuksen kautta. Koulutukset ovat intensiivisiä ja ne tarjoavat paljon tietoa.

Jotta koulutuksissa opittu pysyy mielessä, on seura rakentanut tämän tueksi Ohjaajan oppaan ja tätä tukevan ohjaajan perehdytyskyselyn.

– Koulutukset pitävät sisällään paljon uutta tietoa, jolloin ”tietoähky” iskee helposti. Haluamme varmistaa, että opitut asiat jäävät mieleen ja muotoutuvat osaksi valmentajan tekemistä. On tärkeää, että valmentajat pohtivat opittuja aiheita ensisijaisesti omasta näkökulmastaan; Miten juuri minä voin hyödyntää oppimaani arjen tekemisessä?

Valmentajan on tärkeä pohtia omaa valmennusfilosofiaansa

Ohjaajan opas ja tämän sisältöihin pohjautuva kysely on todettu toimivaksi yhdistelmäksi. Hannikainen kuitenkin huomauttaa, ettei kyselyn tavoitteena ole tentata opittua.

– Valmentamiseen kuuluu tiettyjä peruslinjoja, joita jokaisen valmentajan on noudatettava. On kuitenkin hyvä, että kukin valmentaja pohtii myös sitä, millainen valmentaja itse on ja millaista valmentamista haluaa toteuttaa. Kyselymme ei määrittele oikeita tai vääriä vastauksia, vaan herättelee tarkastelemaan omaa tekemistä.

Hannikaisen mukaan oman valmennusfilosofian pohtiminen on äärimmäisen tärkeää. Ohjaajakyselyn täyttäminen toimii hyvänä alkuna oman tekemisen tarkastelulle.

Kyselyn täyttämiseen kannustetaan käyttämään aikaa.

– Ohjaajakyselymme on eräänlainen kannustin aiheen pohtimiseen. Kun omia toimintatapoja tarkastelee ajan kanssa, muodostuu hiljalleen kuva siitä, miten valmentamista haluaa toteuttaa.

Lahden Ahkerassa on tehty laadukasta työtä valmentajapolun tukemiseksi. Seura omaa Tähtiseura-tunnuksen lasten ja nuorten toiminnasta.

Ohjaajan opas ja kysely päivittyvät maailman muuttuessa

Lahden Ahkeran Ohjaajan opasta ja ohjaajan perehdytyskyselyn sisältöjä päivitetään ajankohtaiseksi aina tarpeen vaatiessa. Päivitystarpeet voivat nousta esiin yhteiskunnallisista muutoksista, mutta myös seuran arjesta.

Seura on halunnut korostaa muun muassa pysähtymisen ja fiilistelyn merkitystä.

– Valmentajamme panostavat harjoituksissa paljon liikkumiseen ja paikallaan oloa on haluttu välttää. Vaikka liikkuminen on äärettömän tärkeää, on hyvä pysähtyä treeneissä myös fiilistelyn äärelle. Tästä nostimme oman osion myös Ohjaajan oppaaseemme otsikolla ”Idoli-osio”.

Idoli-osion avulla valmentajia kannustetaan pysähtymään onnistumisten äärelle ja innostaa urheilijoita tsemppaamaan toisiaan ylittämään itsensä – aivan kuten heidän idolinsakin tekevät.

– Oppaaseen on myös helppo päivittää valmennukseen liittyvää tietoa ajan tasalle. Kun säännökset muuttuvat, meillä on yksi paikka, johon nämä kirjaamme. Näin tieto on kaikkien saatavilla ja samalla sitoutamme valmentajiamme linjauksiin.

Seuraavana askeleena mentoroinnin kehittäminen

Hannikaisen mukaan ohjaajan osaamisen tukemiseen on nyt löydetty hyvä pohja. Seuraavaksi katse kohdistetaan mentoroinnin edistämiseen.

– Olemme suunnitelleet kehittävämme valmentajiamme tueksi yhä vahvemman sparri- ja mentorointisysteemin. Tällä hetkellä valmentajien kesken vaihdetaan ajatuksia lähinnä arjen keskellä, mutta haluaisimme, että esimerkiksi kokeneet valmentajat olisivat tietyin ajoin mukana seuraamassa vasta aloittaneiden valmentajien harjoituksissa. Tätä lähdemme kehittämään seuraavaksi.

 

Teksti: Aliisa Varuhin

Kuvat: Neea Flyktman

The post Lahden Ahkerassa tuetaan yleisurheiluvalmentajien osaamista läpi valmentajapolun appeared first on Suomen Olympiakomitea.