Liikunnan ja urheilun teemat näyttävästi esillä Urheilugaalan puheenjohtajatentissä

Puolueiden puheenjohtajat olivat liikunnan ja urheilun ajankohtaisten asioiden äärellä, kun torstai-iltana Urheilugaalan yhteydessä nähtiin Yleisradion ja Olympiakomitean yhteistyönä järjestetty Suuri urheilun puheenjohtajatentti. Kyseessä oli ensimmäinen kerta historiassa, kun liikunnan ja urheilun teemojen äärellä järjestettiin eduskuntapuolueiden puheenjohtajien televisioitu vaalitentti.  

Tentin ensimmäisellä puoliajalla pureuduttiin liikuntaan ja liikkumattomuuteen, ja toisessa erässä sukellettiin huippu-urheilun teemoihin. Keskustelun juonsivat Yle Urheilun toimittajat Riikka Smolander-Slotte ja Antti Sahlström. 

Erityisesti suomalaisten fyysinen heikko kunto huoletti puoluejohtajia. Liikkumattomuuden ongelma voi vaikuttaa jatkossa suomalaisten työkykyyn ja ennenaikaisiin eläkkeisiin. Lisäksi liikkumattomuus aiheuttaa miljardiluokan kustannukset julkiselle taloudelle. 

Puoluejohtajat kannattivat yksimielisesti sitä, että valtion tulee tehdä enemmän liikkumattomuuden ratkaisemiseksi. Lääkkeeksi liikkumattomuuden haasteisiin tarjottiin mm. poikkihallinnollisuuden lisäämistä, liikunnan lisäämistä koulupäiviin, liikuntaneuvonnan kehittämistä sekä kaupunkiympäristön liikunnallistamista.  

– Valtio tekee monella tapaa hyvää työtä. Meidän pitää saada mukaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö, puolustusministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö. On koko yhteiskunnan asia, että suomalaiset ovat hyvässä kunnossa, sanoi SDP:n varapuheenjohtaja, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari avaten tentin. 

Arkiliikunnan lisääminen nousi keskustelussa vahvasti esiin. 

– Meidän pitää rakentaa yhteiskuntamme helposti liikuttavaksi niin, että ihmiset voivat arjessaan lisätä liikuntaa. Koulumatkoja kannattaa kävellä ja pyöräillä. Perheisiin tulee kulttuuria, että lähdetään yhdessä retkeilemään – ja tarvitaan lisää kansallispuistoja, Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo toivoi. 

– Olen kiertänyt paljon kouluja hallituskauden aikana. Oppilaiden lempitoiveita on, että koulujen pihoja kehitetään, saadaan enemmän välineitä ja parempia urheilukenttiä. Koulujen pihoja kannattaa kehittää niin, että niistä tulisi liikuntapaikkoja kaikenikäisille, nosti Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson.  

Lisäpanostuksia lasten ja nuoren liikuntaan 

Puolueiden huoli lasten ja nuorten liikkumattomuudesta on suuri. Tuoreiden Move! -mittausten mukaan peräti noin 40 prosentilla peruskoulun oppilaista toimintakyky voi aiheuttaa haasteita arjen jaksamiseen. Juontavat peräsivät puoluejohtajilta konkreettisia ehdotuksia haasteeseen. 

– Kaikista eniten olen huolissani lasten kasvavasta liikkumattomuudesta. Esitän, että kouluissa opetettavaa liikuntaa lisätään ja että koulujen pihoista tehdään enemmän liikunnallisia, totesi Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra. 

– Kannatan, että koulujen tuntikehykseen tulisi yksi tunti lisää liikuntaa. Ja jos kunnilla on mahdollisuus ilmaisiin liikuntapaikkoihin, niin pitkässä juoksussa se maksaa itsensä takaisin, nosti Kristillisdemokraattinen puheenjohtaja Sari Essayah. 

Liikuntaharrastusten lisääminen koulupäivien yhteyteen sai kaikilta puolueilta vahvaa kannatusta. Tentissä puoluejohtajat painottivat, että jokaiselle lapselle ja nuorelle tulee taata mahdollisuus harrastaa ja Harrastamisen Suomen mallin laajentamista toivottiin laajasti. Lisäksi urheiluseurojen roolia harrastamisen edistämisessä pidettiin tärkeänä. 

Kuntien, hyvinvointialueiden ja yrityksen rooli liikkumattomuuden ratkaisemisessa nousi myös tentissä useasti esille. 

– Myös yritykset pitäisi saada mukaan. Kun ihmiset ovat töissä hyvässä kunnossa, tehokkuus nousee ja eläkeikää on helpompi nostaa. Yritykset voisivat kertoa liikunnasta, sanoi Liike Nytin puheenjohtaja Hjallis Harkimo. 

Liikkumattomuus aiheuttaa miljardiluokan kustannukset yhteiskunnalle.🚨 

Pitääkö valtiovallan tehdä enemmän liikkumattomuuden ratkaisemiseksi? 

Kaikki puoluejohtajat vastaavat vihreällä lapulla.🟩👍 #urheilutentti #UG23 #urheilugaala pic.twitter.com/gd2lVkevhT

— Olympiakomitea (@Olympiakomitea) January 12, 2023

Huippu-urheilu liikuttaa suomalaisia

Puoluejohtajat pohtivat myös huippu-urheilun arvoa suomalaisessa yhteiskunnassa. Huippu-urheilu tarjoaa yhteisiä kokemuksia ja sen merkitys elämysten tuottajana on kiistaton. Lisäksi esikuvat kannustavat liikkumaan ja uusia urheilutähtiä syttyy kulkemaan huippu-urheilijoiden jalanjäljissä. 

Olympiakomitean urheilijavaliokunnan varapuheenjohtaja, korkeushyppääjä Ella Junnila ja Olympiakomitean hallituksen urheilijajäsen, jalkapalloilija Katariina Naumanen haastoivat puoluejohtajia kasvattamaan huippu-urheilun rahoitusta ja kehittämään urheilijoiden sosioekonomista asemaa. 

– Huippu-urheilu tuo yhteishenkeä, elämyksiä ja esikuvia. Kun Iivo voittaa, laduilla on aikamoinen suihke sen jälkeen. Ehdotan lahjoitusten verovapauden laajentamista seuratoimintaan sekä kannatan urheilijoiden sosioekonomisen aseman edistämistä, nosti Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. 

Puoluejohtajat äänestivät tentissä yksimielisesti huippu-urheilun rahoituksen lisäämisen puolesta.  

– Huippu-urheilun perusta lähtee siitä, että saamme suomalaiset liikkumaan. Sitä kautta löytyy huippukykyjä. Urheiluakatemiajärjestelmää pidän tärkeänä – urheilijat voivat opintojen ohella harjoitella päämäärätietoisesti, sanoo Keskustan varapuheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen. 

Lopuksi keskustelussa nostettiin esille tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistäminen urheilussa. Eettiset ongelmat ja epäasiallinen toiminta sekä ihmisoikeuksien toteutuminen esimerkiksi urheilukisojen myöntämisessä ovat olleet toistuvia puheenaiheita urheilussa.  

Puoluejohtajat pitivät tärkeänä ongelmiin puuttumista. Tentissä peräänkuulutettiin liittojen ja seurojen vastuuta ja valmiutta rahoituksellisiin sanktioihin, jos epäkohtiin ei puututa. 

– Tasa-arvo urheilussa ei ole sillä tasolla, millä sen pitäisi Suomessa olla. Meillä on paljon tehtävää. On oltava nollatoleranssi kaikkeen seksuaaliseen häirintään, RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. 

Viime aikojen keskustelu on osoittanut, että liikunta ja urheilu ovat yhä kiinteämpi osa yhteiskunnallista keskustelua ja politiikkaa. Olympiakomitea yhdessä liikunta- ja urheiluyhteisön kanssa on haastanut puolueet nostamaan liikkeen lisäämisen sekä liikunnan ja urheilun edistämisen esille vaaleissa, koska entistä kunnianhimoisimmille liikuntapoliittisille päätöksille on suuri tarve ja vahvat perusteet. 

 

Suuri urheilun puheenjohtajatentti on nähtävillä Yle Areenassa tästä linkistä. 

 

Lue lisää: 

Tutustu liikunta- ja urheiluyhteisön eduskuntavaalitavoitteisiin. 

 

Teksti: Toni Ahva 

The post Liikunnan ja urheilun teemat näyttävästi esillä Urheilugaalan puheenjohtajatentissä appeared first on Suomen Olympiakomitea.