Melontaharrastus ei kysy ikää

Raimo Tammisen nykyinen kajakki on kuljettanut häntä yli 60 000 kilometriä – matka vastaa kilometreissä puoltatoista kierrosta maapallon ympäri. Meri on ollut Tammiselle merkittävässä roolissa lapsesta asti. Nykyisin melontaharrastus kuljettaakin hänet merelle monia kertoja vuodessa. Seuran avulla tärkeä harrastus on saanut jatkuvuutta ja säännöllisyyttä.

Raimo Tamminen on harrastanut melontaa 20 vuotta. Helsinkiläiseen Melaveikot-seuraan Tamminen liittyi vuonna 2005.

– Seura on ollut merkittävässä roolissa siinä, että seuran kautta harrastus on saanut jatkuvuutta ja säännöllisyyttä. Seuran ansiosta aktiiviharrastamisesta on tullut mahdollista, Tamminen kertoo.

Tammisen taival melonnan parissa alkoi myöhäisellä aikuisiällä.

– Laji ei kysy ikää. Vaikka aloitinkin suhteellisen iäkkäänä, ei tämä ole ollut este. Melonnan voi aloittaa kuka tahansa, milloin tahansa. Seuramme vanhin harrastaja täyttää nyt 88 vuotta. Hän on melonut vuosia ja harrastaa lajia aktiivisesti edelleen, Tamminen kertoo.

Laji vei mennessään jo ensimetreillä

Meri merkitsee Tammiselle paljon. Hän on asunut koko ikänsä lähellä merta ja veneily on aina ollut jollakin tapaa läsnä hänen elämässään – jopa niin, että 2000-luvun alussa Tamminen ylitti Atlantin purjeveneellä kolmen ystävänsä kanssa.

– Meri oli suuressa roolissa myös melontaharrastuksen aloittamisessa. Kun tutustuin melontaan, se vei heti mennessään. Tässä yhdistyivät asiat, joista nautin.

Tamminen kuvailee vettä arvaamattomaksi elementiksi. Joskus se on lempeä ja tyyni, toisinaan taas olosuhteet voivat hyvinkin olla ankaria. Tamminen korostaa, että turvallisuudesta huolehtiminen on lajissa tärkeää.

– Vesi on viehättävä elementti ja sitä täytyy kunnioittaa. Vesi ei väsy, eikä meri anna virheitä anteeksi. Kun meloo, on erityisen tärkeää huolehtia omasta turvallisuudesta ja ymmärtää omat rajansa. Vettä ei voi haastaa.

Seurasta löytyy aina melontakavereita vesille

Melaveikot toimivat aktiivisesti lajin eteenpäin viemiseksi. Menneenä kesänä seura järjesti viikoittain niin yhteismelontoja kuin erilaisia melontakursseja ja -retkiä.

Tammisen mukaan seurasta löytää aina helposti melontaseuraa vesille.

– Seurassa vallitsee todella hyvä ilmapiiri. Meillä on hyvin aktiivinen WhatsApp-ryhmä, josta voi löytää melontakavereita myös extempore-melontareissuille. Aina löytyy joku, josta saa seuraa vesille, Tamminen kuvaa.

Tamminen näkee melonnan matalan kynnyksen lajina: kajakin saa vesille vähäisellä vaivalla ja laji on kokonaisuudessaan edullinen.

– Ennen seuraan liittymistä on suoritettava muutama maksullinen alkeiskurssi. Kun kurssit on suoritettu ja pääsee seuran jäseneksi, ovat lajin kustannukset varsin maltilliset. Pienellä vuosimaksulla saa meloa läpi kauden. Käytännössä tämä tarkoittaa 12 kuukautta, mikäli vain meret ovat auki.

Taianomaisia hetkiä merellä

Tamminen kutsuu suhdettaan melontaan ”terveelliseksi riippuvuudeksi”.

– Merellä oleminen ja sen aikaansaama tunne vapaudesta saa minut palaamaan sinne kerta toisensa jälkeen. Kun lähden avomerelle ja ympärilläni on vain hiljaisuutta, on hetkessä jotakin taianomaista. Olen lähellä luontoa, Tamminen kuvailee.

Tamminen on tottunut melomaan säällä kuin säällä. Hän kuitenkin painottaa, ettei omasta turvallisuudesta tingitä koskaan.

– Lähtö matkaan ja ensimmäiset soudut saavat kokonaisuuden tuntumaan siltä, että tässä on nyt kaikki – oli keli millainen tahansa.

Seurassa neuvoja ja kokemuksia jaetaan koko yhteisön kesken

Tamminen kannustaa kiinnostuneita rohkeasti lajin pariin.

– Jos laji vähääkään kiinnostaa, kannattaa etsiä netistä potentiaalisia seuroja ja tutustua alkeiskursseihin. Seura on antanut itselleni yhteisön ja ystäviä, joiden kesken lajiin liittyviä neuvoja ja kokemuksia jaetaan puolin ja toisin. Joistakin seurakavereista on tullut myös vapaa-ajan ystäviä.

Seuran ansiosta melontaharrastus on tullut myös säännölliseksi osaksi arkea.

Vaikka Tamminen onkin vuosien varrella melonut Suomenlahden yli peräti 10 kertaa, ovat tulevaisuuden tavoitteet lajin parissa Tammisen mukaan maltillisia.

– En omaa varsinaisia retkitavoitteita tai muita vastaavia. Käyn merellä yleensä aamuisin – keskimäärin 110–150 kertaa vuodessa – noin 20–30 kilometrin lenkeillä. Näistä aamulenkeistä haluan pitää kiinni.

Kipinää urheiluseurasta!

Tiesitkö, että jopa 40 % aikuista harkitsee uuden liikuntaharrastuksen aloittamista ja jo 550 000 aikuista on löytänyt paikan ja harrastuksen urheiluseurasta.

Voisiko sinun seurasi tarjota liikuntakipinää aikuisille?  

Lue lisää:

Aikuisten harrastaminen seurassa

The post Melontaharrastus ei kysy ikää appeared first on Suomen Olympiakomitea.