Nummelan Palloseura tuo liikettä ikääntyneiden arkeen Vihdissä – ”Tämä on meille kaikille tärkeää”

Väestö ikääntyy vauhdilla ja ikääntymisen aiheuttama huoltosuhteen heikkeneminen on olennainen huoli. Nummelan Palloseura on tullut tärkeäksi osaksi monien Vihtiläisten iäkkäiden arkea. Seuran ohjaajat liikuttavat viikoittain noin 100 senioria ja tuovat sisältöä iäkkäiden arkeen. Toiminnan ansiosta kunta tekee vuosittain merkittäviä säästöjä.

Väestö ikääntyy vauhdilla ja ikääntymisen aiheuttama huoltosuhteen heikkeneminen on olennainen huoli. Iäkkäiden toimintakyvyn ylläpitämiseen on tärkeää löytää ratkaisuja.

Yksi merkittävä tekijä toimintakyvyn ylläpitämisessä – ja jopa parantamisessa – on liikunta. Liikkumattomuudesta koituvat kustannukset ja sen lieveilmiöt ovat puhuttaneet viime vuosina paljon. Erityisesti iäkkäiden toimintakyvyn heikkeneminen heijastuu yhteiskuntaan merkittävällä tavalla.

Nummelan Palloseuran ja Vihdin kunnan kehittämispäällikkö Timo Tuomen mukaan Vihdin ikärakenne on verrattavissa valtakunnalliseen tilaan.

– Vuoteen 2040 mennessä yli 75-vuotiaiden määrä kunnassamme tuplaantuu. Nyt, jos joskus, on äärimmäisen tärkeää löytää keinoja ylläpitää iäkkäiden toimintakykyä mahdollisimman pitkään. Tämä on meidän kaikkien yhteinen asia myös valtakunnallisesti.

NuPs:n toiminta parantanut iäkkäiden toimintakykyä merkittävästi

NuPs:ssa on tehty töitä pitkäjänteisesti vuodesta 2014 lähtien. Nykyisin toiminta ulottuu noin 40 vihtiläisen iäkkään kotiin. Kerhotoiminnassa mukana on puolestaan noin 60 henkilöä.

Seuran toiminnan rahoitus on hankepohjainen. Mukana on tällä hetkellä Tuovi Siiri Hännisen säätiö ja Uudenmaan liitto. Aiemmin säätiön lisäksi toimintaa rahoitti myös Stea (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus).

Toiminnan tavoitetila on säilynyt samana alusta lähtien. Seura haluaa muun muassa parantaa iäkkäiden toimintakykyä, vahvistaa heidän sosiaalisia verkostojaan ja vähentää yksinäisyyttä. Tuomen mukaan tavoitteisiin on päästy hienosti.

– Olemme onnistuneet pidentämään monien kykyä asua kotona, ja toiminnastamme on tullut tärkeä osa sekä iäkkäiden että ohjaajien arkea.

Myös seuranta- ja kyselytulokset puhuvat puolestaan. NuPs:n järjestämä toiminta on kohentanut iäkkäiden toimintakykyä parhaimmillaan jopa 10–15 prosenttia.

Vaikka fyysisen toimintakyvyn edistäminen on avainasemassa arkiaskareiden hoitumisen kannalta, ovat myös psyykkiset ja sosiaaliset vaikutukset olleet merkittäviä.

– Ohjaajan vierailu ja yhteinen tekeminen on korvaamatonta aikaa yksinäiselle. Haluamme osaltamme tuoda yksin asuvien seniorien arkeen kohtaamisia ja sosiaalista kanssakäymistä. Yhteinen aika on tullut tärkeäksi myös ohjaajillemme – tästä ei missään nimessä haluta tinkiä.

Yksinkertaisilla teoilla jopa miljoonien säästöjä

Yhden ihmisen tuettu palveluasuminen kustantaa vuosittain noin 60 000 euroa. Vaikka summa jaetaan sekä kunnan että kotihoidossa olevan yksilön tai omaisten kesken, puhutaan Tuomen mukaan suurista summista.

– Kustannus on kova niin yhteiskunnalle kuin palvelun maksajalle tai tämän omaisille. Jos ajatellaan, että seuramme liikuttaa 100 iäkästä viikossa ja ylläpitää tältä osin iäkkäiden toimintakykyä, puhutaan jo miljoonien säästöstä.

Millaisin keinoin toimintakykyä sitten ylläpidetään?

– Konkreettisesti toimintaamme kuuluu esimerkiksi hyvin yksinkertaisia kotijumppaliikkeitä; nostetaan vaikkapa jalat ilmaan istuessa tai käydään happihypyllä ulkona. Jo nämä toimet ovat merkittäviä toimintakyvyn edistäjiä.

– Jos taas peilaamme toimiemme vaikutusta rahapuoleen, on mielestäni melko kuvaavaa se, että jo tällaiset toimet tuovat miljoonien eurojen säästöjä yhteiskunnalle. En näe syytä, miksi tällaisia toimia ei olisi kannattavaa tehdä.

Iäkkäät kuvaavat ohjaajien vierailuja viikon parhaiksi hetkiksi. Yhteinen aika on muodostunut myös ohjaajille tärkeäksi.

Kohtaamiset viikon parhaita hetkiä

NuPs:n toiminta on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa Vihdissä ja sen hyödyt on tunnistettu laajalti. Seuran työtä on suositeltu jopa terveydenhuollon toimesta kuntouttavana toimintana.

– Meille on toki iso juttu, että työmme jälki tunnistetaan näin selkeästi. Tämä osoittaa, että olemme tehneet asioita oikein ja toimintamme täyttää laatustandardit.

Myös iäkkäiden antama palaute on ollut korvaamatonta. Tuomen mukaan ohjaajat ovat luonnehtineet työtään monin tavoin tunnepitoiseksi.

– Työtämme on kuvattu viikon parhaiksi hetkiksi. Tämä on meille kaikille tärkeä tunnustus. On tosi hienoa, että pystymme tätä kautta tuomaan yksin asuvien arkeen merkittäviä hetkiä ja kohtaamisia. Saamme panoksestamme monin kerroin takaisin, Tuomi summaa.

The post Nummelan Palloseura tuo liikettä ikääntyneiden arkeen Vihdissä – ”Tämä on meille kaikille tärkeää” appeared first on Suomen Olympiakomitea.