KAIKKI SEURASI DIGIPALVELUT
YHDESSÄ PAIKASSA

SÄÄSTÄÄ AIKAASI JA SEURASI RAHOJA

SEURASI ASIAT HELPOSTI YHDESSÄ OSOITTEESSA

SÄÄNTÖJEN JA LAKIEN MUKAINEN

ILMAINEN ASIAKASPALVELU

TEHTY URHEILUYHTEISÖLLE

NYT ON AIKA PÄIVITTÄÄ

"On ymmärrettävä, että digitalisaatio on kiistaton osa nykypäivää. Suomisportia hyödynnetään monien lajien toiminnassa, jolloin alusta on tuttu myös useille vanhemmille."
Timo Reunanen
Lempäälän Kisa Yleisurheilu
"Suomisportin myötä seuran arki on helpottunut ja yksinkertaistunut useilla osa-alueilla. Nyt harjoituksia ja tapahtumia on helpompi järjestää, ja seurata näihin osallistuvien määrää."
Milla Tiainen
Ski Jyväskylä
"Siirtyminen Suomisportiin oli jäsenpalveluiden sähköistyksen lisäksi myös tietoturvakysymys. Nyt hallinto- ja toimintatiedon tarkastelu on helpottunut ja meillä on suora näkyvyys jäsenten aktiivisuuteen."
Elina Pirhonen
Helsingin Agility Urheilijat
"Suomisport varmistaa, että toimimme lainsäädännön puitteissa. Alusta ohjaa hyvän hallinnon tapaan ja ohjaa seuraa johdonmukaiseen toimintaan."
Pirkka Suksi
Wasa 3 Roots
"Excelin päivittäminen ja jäsenten tietojen varmistaminen on jäänyt pois. Tietoturvapuoli hoituu automaattisesti, eikä seuran tarvitse käyttää aikaa tietosuojakäytännöistä murehtimiseen."
Kristian Leppänen
Lahden Suunnistajat -37
"Olemme saaneet jäsenrekisterimme kerralla kuntoon ja se pysyy ajan tasalla. Saamme kausimaksut kerralla näkyviin palveluun ja voimme tiedottaa jäseniämme asiasta."
Mari Niskanen
Salpis
"Alusta palvelee sekä seuran toimijoita että jäseniä. Haluamme, että Suomisport tunnistetaan koko seurassamme toimintaan osallistumista ja liittymistä helpottavana tekijänä."
Jaana Salmela
Kokkolan Kipinä
"Ryhmien hallinnan työkalujen avulla seuramme arki on helpottunut huomattavasti, kun pystymme suunnittelemaan toimintaa paremmin. Suomisportin avulla viestimme helposti sekä pienemmille ryhmille että koko seuraväelle."
Annika Luukkainen
Helsingin Kisa-Veikot
"Suomisport on helpottanut seuramme arjen pyöritystä. Se on todella hyvä läsnäolostatistiikan ja muun raportoinnin osalta."
Ylva Watkins
Gymnastics Åland

AJANKOHTAISTA

Sporttihaku tuo näkyvyyttä eri harrastusmahdollisuuksille – Kiipeilyurheilijat luottavat digitalisaation lisäävän seurojen harrastustarjonnan tunnettuutta

Kiipeilyurheilijat hyödyntää Suomisportia toiminnassaan aktiivisesti. Harjoitusryhmien ja tapahtumien hallinnointi on seuran mukaan yksinkertaistunut Suomisportin myötä huomattavasti. – Siirryimme Suomisportiin, koska ...
sporttihaku kuva ihmiset lyömässä käsiä yhteen

Sytytämme harrastamisen kipinän syksyllä – varmistakaa seuranne näkyvyys yhteisessä kampanjassa 

Urheiluseurat sytyttävät harrastamisen kipinän tuhansiin uusiin harrastajiin jälleen syksyllä. Olympiakomitea ja lajiliitot haluavat tukea urheiluseurojen markkinointia yhteisellä viestintä- ja markkinointikampanjalla ...

Pakilan Voimistelijat haluavat tuoda Sporttihaun kautta esille seuran harrastusmahdollisuuksia: ”Haluamme saada liikkumaan sellaisia ihmisiä, joilla ei vielä ole harrastusta”

Pakilan Voimistelijat haluaa Sporttihaun kautta tuoda esiin seuran erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Seuran toiminnanjohtaja Sanna Mäkelä näkee Sporttihaun edesauttavan seuroja tuomaan toimintaansa ...
Sporttihaku kuvituskuva

Suomisport laajenee ja uudistuu valtakunnalliseksi Sporttihauksi sekä urheilun palvelujen verkkokaupaksi

Nyt jos koskaan on oikea aika tuoda seurasi Suomen suurimpaan ja laajimpaan urheilun palvelujen verkkokauppaan. Suomisportin tapahtumahaku laajenee ja uudistuu ...

Suomisportissa mukana jo yli 1 000 urheiluseuraa – luvassa ennen näkemättömiä uusia palveluja koko urheilulle

Yli 1 000 urheiluseuraa on ottanut Suomisportin käyttöönsä! Seurojen määrä on kasvanut Suomisportin asiakkuuspäällikön Carita Riutan mukaan vauhdikkaasti koko kevään ajan. ...

Carita Riutta: Miten euro liikkuu sinun seurassasi?

Ostokäyttäytyminen on ollut rajussa muutoksessa verkkokauppojen synnyn myötä. Koronapandemia vauhditti muutosta entisestään. USA:ssa koetiin koronan alussa 10 vuoden kasvu kolmen ...

MONTAA SEURAA.
YKSI SUOMISPORT.

Haluan että minuun otetaan yhteyttä

kuva piirroshahmosta jolla on suomisport takki päällä