Ski Jyväskylä: Parasta Suomisportissa on ryhmien ja tapahtumien hallinta

Ski Jyväskylän mukaan Suomisportin myötä seuran arki on helpottunut ja yksinkertaistunut useilla osa-alueilla. Nyt harjoituksia ja tapahtumia on helpompi järjestää, ja seurata näihin osallistuvien määrää. Alustan toimintoja on hyödynnetty rohkeasti erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Ski Jyväskylän valmennuskoordinaattorin Milla Tiaisen mukaan Suomisport on helpottanut erityisesti seuran jäsenenrekisterin, tapahtumien ja harjoitusten hallinnointia.

Seuran taival Suomisportissa käynnistyi huhtikuussa 2020. Tiaisen mukaan siirtymä aiemmista käytännöistä Suomisportiin onnistui kokonaisuudessaan hyvin.

– Suomisport on ollut käytössä laajalti myös muissa seuroissa ja lajiliitoissa. Uskon, että käyttöjärjestelmä on tänä päivänä tullut jo ennalta yhä useammalle tutuksi. Tämä nopeutti alustan käyttöönottoa seuramme osalta hyvin.

Reaaliaikainen näkymä harjoituksiin osallistuvista helpottaa seuran arkea

Tiaisen mukaan on kätevää, että Suomisport tarjoaa reaaliaikaisen näkymän harjoituksiin osallistuvista. Lisäksi Suomisportin kautta on helppo tiedottaa harjoituksiin osallistuville mahdollisista muutoksista.

– Suomisport on yksinkertaistanut arkeamme merkittävästi. Työssäni käytän Suomisportin lisäksi sähköpostia ja seuran nettisivuja. Viestitulvan määrä on pienentynyt selkeästi ja tiedon taltiointi on nyt järjestelmällisempää. Valmentajan näkökulmasta on kätevää, että tiedämme, ketä odottaa harjoituksiin, mikäli joku on esimerkiksi myöhässä.

Tapahtumista on moneksi

Ski Jyväskylässä tapahtumia on hyödynnetty harjoitusten lisäksi myös muihin tarkoituksiin.

– Erityisesti pandemia-aika vaati innovatiivisia ratkaisuja ja osaltaan edesauttoi ajattelemaan boksin ulkopuolelta. Emme esimerkiksi voineet ottaa yleisöä järjestämiimme nuorten SM-kilpailuihin talvella 2021, joten loimme Suomisportiin tapahtuman kisan livestreamin seurantaa varten. Jaoimme seurantalinkin tapahtumaan ilmoittautuneille ja näin kisahuumaa päästiin kokemaan myös kotisohvalta.

Harrastuksiin ilmoittautuminen onnistuu yhden käyttäjätilin avulla

Palaute Suomisportista on ollut Tiaisen mukaan hyvää ja käyttöönotto on sujunut suurilta osin mutkattomasti.

– Mikäli alustan käytössä on tarvittu apua, olemme toimineet auttavina käsinä. Toisinaan ratkaisu on löydetty sähköpostiohjeistuksin, toisinaan ohjeistusta on annettu esimerkiksi harjoitusten yhteydessä. Seuran toimijoiden kesken osaamista on jaettu asteittain. Kun seuran työntekijät oppivat hallitsemaan alustan, jaettiin käyttöoikeuksia myös seuran valmentajille.

– Vaikka siirtymä ottaa aikansa, on tämä kaiken vaivan arvoinen. Esimerkiksi vanhemman näkökulmasta Suomisport on suuri helpotus. Lapsen voi ilmoittaa eri lajien harrastuksiin ja tapahtumiin yhden käyttäjätilin kautta. Käytti Suomisportia sitten omiin tai lapsen liikuntaharrastuksiin, tuo ”yhden alustan taktiikka” kokonaisuuteen selkeyttä, Tiainen lisää.

The post Ski Jyväskylä: Parasta Suomisportissa on ryhmien ja tapahtumien hallinta appeared first on Suomen Olympiakomitea.