Suomen Hiihtoliitto: Suomisportin suurimmat hyödyt tulevat alusta-ajattelusta

Suomen Hiihtoliiton tahtotilana on olla urheilun kehityksen kärjessä ja pitää osaaminen ajattelunsa keskiössä. Tähän strategiaan Suomisport istuu mainiosti, ja Hiihtoliitto onkin käyttänyt palvelua alusta alkaen. Hiihtoliiton seurapalvelupäällikkö Larissa Erola on erityisen tyytyväinen Suomisportin reaaliaikaisuuteen lisenssien hallinnassa.

Liiton data yhdessä paikassa

Hiihtoliiton matka Suomisportin parissa alkoi kesän 2017 lisenssi- ja toimikaudesta. Siitä lähtien kaikkien liiton alaisten lajien lisenssien ja vakuutusten myynti on hoitunut Suomisportissa. Lähes 7000 lisenssiurheilijan reaaliaikainen hallinnointi on edellytys sujuvalle toiminnalle.

– Suomisport on jäsenseuroillemme entuudestaan tuttu, koska kilpailulisenssit on lunastettu palvelun kautta jo pitkään. Hallinnoimme palvelussa lisäksi FIS-koodit ja kerhojen jäsenmaksut. Tärkeä osa kokonaisuutta on Suomisportin ja kilpailuilmoittautumisjärjestelmämme integraatio. Lisenssin voimassaolo tarkistetaan ilmoittautumisen yhteydessä automaattisesti, kertoo Larissa Erola.

Myös tapahtumahallinnan hyödyntäminen ja Tähtiseura-verkkopalvelu ovat tärkeä osa liiton toimintaa. Ilmoittautumiset kokouksiin, seminaareihin, koulutuksiin, seuratapaamisiin ja leireille tapahtuvat aina Suomisportissa. Onpa mäkihypyn ja yhdistetyn puolella käytetty tapahtumahallintaa myös hyppykypärien myymiseen.

– Tapahtumien ilmoittautumistiedot, lisenssitiedot, urheilijoiden itsensä ylläpitämät yhteystiedot, seurojen edistyminen kehitystyössä sekä Tähtiseuraohjelmaan kuuluvat auditointitiedot ovat esimerkkejä kaikesta siitä datasta, jota meille liittona Suomisportiin kertyy. Näiden tietojen löytyminen keskitetysti tehostaa työtämme paljon, kertoo liiton seurakehittäjänä toimiva Sanni Koivuranta.

Liiton seurakoordinaattori Kari-Pekka Seppänen nostaa keskusteluun myös seurojen näkökulman.

– Paljon Suomisportin hyödyistä tulee alusta-ajattelun kautta. Palvelussa itsessään on hyvät perustyökalut sekä liitolle että seuroille. Kun tähän lisätään erilaiset integraatiot muihin palveluihin, voidaan puhua jo lisäarvosta. Seurojen on helpompi viedä toimintaansa eteenpäin, kun ne näkevät eri palvelut kokonaisuutena. Ja kaikki mikä auttaa seuroja, auttaa myös meitä, toteaa Seppänen.

Hiihtoliitossa ollaan tyytyväisiä myös siihen, miten palvelu on helpottanut talouden hallintaa. Maksaminen tapahtuu palvelussa heti, eivätkä maksut siten voi enää jäädä roikkumaan. Laskuttaminen on Suomisportin myötä vähentynyt merkittävästi, kun tapahtumat, lisenssit ja vakuutukset maksetaan suoraan palvelun kautta.

Viestintää ja tukea seuroille

Noin puolet Hiihtoliiton seuroista hyödyntää Suomisportin seuroille tarkoitettuja palveluita. Liitto tuo monissa erilaisissa yhteyksissä Suomisportia esille yhtenä mahdollisena vaihtoehtona ja korostaa ratkaisukeskeistä lähestymistapaa.

– Haluamme tarjota parhaita ratkaisuja kunkin seuran tarpeisiin. Kuulostelemme ja tunnistamme asiakaslähtöisesti tilanteita, joissa seuran kannattaa ottaa Suomisport käyttöön. Kerromme Suomisportin hyödyistä ja pohdimme seurakohtaisesti käyttöönottoa, kertoo Kari-Pekka Seppänen.

Suomisport-tietoutta jaetaan seuroille erilaisissa tapahtumissa ja tapaamisissa, mutta myös liiton uutiskirjeissä ja muissa viestintäkanavissa. Kevään seuraseminaarissa aihetta käsiteltiin seuraesimerkin kautta, kun Keski-Suomen suurimman maasto- ja ampumahiihtoseura Ski Jyväskylän edustaja kertoi puheenvuorossaan seuran laajasta Suomisportin hyödyntämisestä.

Hiihtoliiton seurapalvelutiimi tarjoaa opastusta ja tukea seuroille, jotka lähtevät hyödyntämään ja käyttämään Suomisportin seurapalveluja. Myös Olympiakomitean tarjoama tuki ja asiakaspalvelu ovat kaikkien saatavilla.

– Jo useampi henkilö liitostamme on osallistunut Olympiakomitean tarjoamaan digikehittäjäkoulutukseen. Sieltä olemme saaneet ideoita ja vinkkejä muilta lajiliitoilta Suomisportin seurapalvelujen markkinointiin jäsenseuroillemme. Koulutus tarjoaa uusia ajatuksia ja näkökulmia myös laajemmin, sanoo Larissa Erola.

Jatkossa liitto aikoo korostaa omassa seuraviestinnässään palvelun kehitysaskeleista ja uusista ominaisuuksista kertomista.

– Suomisportin tunnettuus on seurojemme keskuudessa hyvällä tasolla. Ohjaamme tarvittaessa seuroja osallistumaan Olympiakomitean tarjoamiin esittelyihin ja webinaareihin ja panostamme itse siihen, että jaamme seuroille tietoa palvelun kehityksestä ja uusista toiminnallisuuksista, lisää Seppänen.

Lyhyesti sanottuna

Hiihtoliitossa on 470 seuraa, joista puolet käyttävät Suomisportin seurojen palveluita.
Liitolla on 17 Tähtiseuraa ja kymmenisen muuta seuraa käyttää Tähtiseura-verkkopalvelua matkallaan Tähtiseuraksi.
Hiihtoliiton mukaan Suomisportin vahvuus on alusta-ajattelu.
Hiihtoliiton vinkit seuroille: tutkikaa mitä Suomisport voisi ratkaista juuri teidän seurassanne.

Kuva: Suomen Hiihtoliitto

The post Suomen Hiihtoliitto: Suomisportin suurimmat hyödyt tulevat alusta-ajattelusta appeared first on Suomen Olympiakomitea.