Suomen Urheiluliitto: yleisurheilu laajalla rintamalla mukaan Suomisportiin

Yleisurheilun kansallinen lajiliitto, Suomen Urheiluliitto, palvelee 560 seuraa ja noin 70 000 yleisurheilutoiminnassa mukana olevaa ihmistä. SUL:n toimintaa ohjaavia arvoja ovat rohkeasti uudistaen, avoimesti toimien ja yhdessä onnistuen. Rohkeus uudistaa on näkynyt vahvasti liiton toiminnassa, kun entisestä järjestelmästä lähdettiin siirtymään Suomisportin käyttöön. SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto kokee Suomisportin suurimman arvon olevan kokonaisuudessa eli siinä, että Olympiakomitean johdolla lajiliitot rakentavat palvelun yhdessä kaikkien käyttöön.

Suomisport on yleisurheilun valinta

Suomen Urheiluliitto otti Suomisportin liittopalvelun käyttöön lokakuussa 2021. Syksyn lisenssikausi oli hyvä hetki polkaista palvelu käyttöön ja saada saman tien kaikki seurat niiden osalta palvelun piiriin. Aiemmin yleisurheilun lisenssit hoituivat liiton kehittämän yleisurheilurekisterin kautta eli kyseessä oli suuri muutos niin järjestelmän kuin toimintatapojen osalta.

– Meidän osaltamme muutos on ollut uskoakseni hieman erilainen kuin sellaisilla lajeilla, joilla ei ole ollut vanhaa järjestelmää käytössä, ja jotka ovat voineet suoraan tarjota Suomisportia palveluksi seuroilleen. Muutokset vievät aina oman aikansa ja sitä olemme tässä prosessissa halunneet seuroillemme antaa. Muutosviestintä on ollut aivan avainasemassa, valottaa Harri Aalto käyttöönoton taustoja.

Urheiluliitto on ehtinyt kokeilla myös Suomisportin tapahtumahallintaa kuluneen puolen vuoden aikana. Lisäksi se osallistuu palvelun viestintäominaisuuksien kehitystyöhön osana meneillään olevaa pilottia.

– Olemme ilolla mukana urheilun yhteisessä palvelukokonaisuudessa, johon myös verkkopohjainen oppimisympäristö kuuluu. Näen valtavana etuna sen, että asioita tehdään yhdessä, yhteiseksi hyväksi. Tämä on totta kai myös resurssi- ja kustannuskysymys, toteaa Aalto.

Liitto tukee seuroja palvelun käyttöönotossa

Suomisport on Urheiluliiton valinta sekä liitto- että seuratasolla. Liitolle on tärkeintä saada seurat mahdollisimman hyvin palvelun piiriin. Näin ollen liitossa on panostettu erityisesti seurojen tukemiseen ja muutoksesta viestimiseen.

– Olympiakomitean kanssa on järjestetty palvelun esittelyitä ja infotilaisuuksia seurakentälle. Meillä on liitossa Suomisportin seurapalvelun tuntevia ihmisiä, jotka auttavat seuroja heidän pohdinnoissaan. Myös vertaistuki on tärkeää ja seuroillamme onkin ollut mahdollisuus vaihtaa keskenään kokemuksia palvelusta, kertoo Aalto.

Suomisportiin kertyvä data mahdollistaa tiedolla johtamisen. Siksikin Urheiluliitto toivoo seurojensa hyödyntävän palvelua mahdollisimman monipuolisesti.

– Tiedolla on iso merkitys meille liittona. Jäsenmäärien ja ihmisten osallistumisaktiivisuuden lisäksi saamme keskitetysti tärkeää tietoa omaa myyntiämme ja markkinointiamme varten. Myös tietoturvapuoli ja seurajäsenyyksien hallinnointi yhdistyslain mukaisesti on tärkeää liitolle.

Suomisport on otettu seurojen keskuudessa vastaan pääosin hyvin.

– Joitain soraääniä tietysti aina kuuluu, se on selvää. Samaan aikaan aktiivisimmat käyttäjät ovat antaneet jo palautetta palvelusta, ja heillä on selkeä halu kehittää sitä edelleen yhdessä Olympiakomitean kanssa. Suomisport-tiimin kanssa on päässyt avoimesti keskustelemaan Suomisportin kehityksestä ja yhteistyö siihen suuntaan sujuu hyvin, kuvailee Harri Aalto.

Lyhyesti sanottuna

SUL palvelee 21 piirijärjestöä ja noin 560 seuraa.
Suomisport on SUL:n valinta sekä liitolle että seuroille.
SUL:n mukaan Suomisportin vahvuus on urheiluyhteisön yhteinen palvelu.
SUL:n vinkit seurojen tukemiseen: viesti, tiedota, kouluta, kannusta ja tarjoa tukea.

The post Suomen Urheiluliitto: yleisurheilu laajalla rintamalla mukaan Suomisportiin appeared first on Suomen Olympiakomitea.