Kuva: Tuomas VehmainenVuonna 1932 perustettu Idrottsklubben-32 eli IK-32 on vuosien saatossa muuttunut yleisseurasta yhdeksi Suomen suurimmista pyöräilyseuroista. Seura kokoaa yhteen pyöräilijöitä fillarikoululaisista harrastajiin ja huippu-urheilijoihin.
Perinteikäs seura tähtää tasaiseen kasvuun
IK-32 tarjoaa harrastus- ja kilpailutoimintaa muun muassa maantie- ja maastopyöräilyssä, gravelissa sekä cyclocrossissa. Mukana on niin harrastajia kuin kilpa- ja huippu-urheilijoita, ja jokainen voi urheilla omien tavoitteidensa mukaan.
– Järjestämme avoimia harrastajalenkkejä, joiden kautta ihmiset voivat tutustua seuraan ja sen jäseniin ennen liittymistä, kertoo seuran puheenjohtaja Harri Salminen.
Kasvua on tukenut myös aktiivinen juniorityö. Jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina tasaisesti, ja kesällä seura saavutti 300 jäsenen tavoitteensa.
– Haluaisin antaa seuralle 95-vuotislahjaksi Suomen suurimman pyöräilyseuran aseman, Salminen sanoo.
Kasvu paljasti vanhojen käytäntöjen rajat
IK-32:n johtokunta arvioi seuran nykytilannetta ja määritteli kehitysohjelmassa, mihin seura haluaa edetä tulevina vuosina. Kasvutavoitteet saivat seuran tarkastelemaan myös vuosien varrella muotoutuneita hallinnollisia käytäntöjään.
– Kun tavoitetta purettiin konkreettisiksi tehtäviksi, huomasimme nopeasti, että jäsenrekisteri ja muut ydintoimintaa tukevat hallinnolliset prosessit työllistivät liikaa. Niissä oli paljon manuaalisia vaiheita, Salminen kuvailee.
Johtokunnan kokouksiin ei myöskään saatu selkeää, säännöllistä raporttia jäsenmäärän kehityksestä. Kasvutavoitteiden seuraamiseen tarvittiin ajantasaista tietoa.
– Emme voineet lähteä kasvamaan tavalla, jossa hallinnollinen työmäärä kasvaa samassa suhteessa jäsenmäärän kanssa, Salminen kertoo.
Suomisport kokosi keskeiset prosessit yhteen
Suomisport oli IK-32:lle entuudestaan tuttu pyöräilyn kilpailulisenssien kautta. Jäsenrekisterivaihtoehtoja arvioidessaan seura päätyi laajentamaan Suomisportin käyttöä. Jäsenrekisteri, jäsenmaksut sekä kilpailu- ja tapahtumailmoittautumiset hoidetaan nyt samassa palvelussa.
Siirtymän yhteydessä vanha jäsenrekisteri saatiin siivottua. Jäsenyyttään jatkavat liittyivät seuraan uudelleen Suomisportissa, jossa jäsenhallinta hoituu yhdistyslain mukaisesti.
Jäsenmäärä laski hetkellisesti, mutta on sittemmin noussut siirtymää edeltäneen tason yli.

Nyt järjestelmä mahdollistaa kasvun ilman, että hallinnollinen taakka kasvaa vastaavasti.
Harri Salminen, Idrottsklubben-32
Suomisport mukana tukemassa seuran kasvua
Nykyään uusien jäsenten vastaanottaminen etenee sovitun toimintatavan mukaisesti. Johtokunta on määritellyt työnkulun ja vastuut, joten jokaisen jäsenhakemuksen kohdalla ei tarvitse miettiä uudelleen, mitä tehdään ja kuka tehtävistä vastaa.
– Suomisport hoitaa jäsenmaksujen vastaanottamisen ja seurannan, ja maksut tulevat seuran tilille säännöllisesti. Prosessi on meille huomattavasti aiempaa helpompi ja vähentää käsin tehtävää työtä, Salminen kertoo.
Johtokunnalla on ajantasainen tieto jäsenistöstä ja jäsenmaksujen tilanteesta. Maksujen hallinta ei ole samalla tavalla riippuvainen yksittäisestä henkilöstä.
Pitkän historian ei tarvitse estää uudistumista
Salminen kannustaa pitkään toimineita seuroja tarkastelemaan tuttuja käytäntöjään. Aikanaan perusteltu toimintatapa voi jäädä käyttöön ilman, että sen toimivuutta enää arvioidaan.
– Kannattaa aina pysähtyä miettimään mitä me teemme ja miksi me teemme sitä, Salminen sanoo.
Toimintatapojen arvioinnissa voi auttaa kysymys siitä, rakennettaisiinko ne samalla tavalla, jos seura aloittaisi toimintansa tänään.
IK-32:n kehitystyö jatkuu. Seura haluaa rakentaa fillarikoulusta alkavan polun, jolla pyöräilyä voi jatkaa harrastuksena tai edetä kilpailullisesti kansainväliselle huipulle asti. Polulle voi tulla mukaan missä tahansa vaiheessa. Samalla tavoitteena on nousta Suomen suurimmaksi pyöräilyseuraksi.