
Helsingfors Segelsällskap eli HSS on Suomen neljänneksi suurin purjehdusseura. Suomisport on auttanut digitalisoimaan HSS:n toimintaa vuodesta 2022 alkaen, minkä jälkeen uusia toimintoja on otettu käyttöön yksi kerrallaan.
Seuralla oli aiemmin käytössä jäsenkorttisovellus, johon seuran vapaaehtoiset, harrastajat ja toimijat eivät olleet kuitenkaan täysin tyytyväisiä. HSS päätti ottaa Suomisportin käyttöön korvaamaan edellistä jäsenkorttisovellusta, minkä myötä seura pystyi myös luottamaan siihen, että jäsentiedot ja -luettelo pysyvät palvelussa aina ajan tasalla.
– Suomisportin jäsenluettelo helpottaa useita seuran toimijoita, kuten vapaaehtoisia ja työntekijöitä monessa arjen tehtävässä. Tiedämme aina, että jäsenten tiedot ovat palvelussa oikein, sillä henkilöllä voi olla vain yksi identifioitu Sporttitili palvelussa, kertoo seuran kehityspäällikkö Rosa Lindqvist.
Jäsentietojen ajantasaisuus on HSS:lle erityisen tärkeää, sillä Suomisportista löytyvän jäsenkortin avulla jokaiselle seuran jäsenelle voidaan mahdollistaa erilaisia jäsenetuja – kuten maksuton kulku yhteyslautalla seuran tiloihin Helsingin Liuskasaareen.
– Käytämme Suomisportin jäsenkortteja, joiden avulla seuramme jäsenet matkustavat ilmaiseksi yhteysaluksella seuralle, joka sijaitsee saaressa. Jäsenkortilla jäsenet saavat myös alennuksia saaren ravintoloista sekä yhteistyökumppanien varusteliikkeistä, Lindqvist kertoo.
Jäsenkortin löytää vaivattomasti Suomisportin sovelluksesta. Seura saa myös automatisoitua jäsenmaksut jäsenistölle vuosittain, minkä lisäksi Suomisport myös ilmoittaa automaattisesti uudesta jäsenmaksusta tai sen erääntymisestä jäsenelle. Uusi harrastaja voi myös hakea seuran jäsenyyttä helposti suoraan Sporttihausta.
Pala palalta Suomisportia laajemmin haltuun
Jäsentoimintojen lisäksi HSS:n jäsenet ilmoittautuvat Suomisportin kautta mutkattomasti erilaisiin seuran järjestämiin tapahtumiin, kuten koulutuksiin ja juhliin. Seura hyödyntää Suomisport-sovellusta myös aktiiviseen jäsenviestintään.
– On oleellista, että ajankohtaisissa asioissa viestit tavoittavat jäsenemme nopeasti sovelluksen kautta. Viestinnän lisäksi hyödynnämme Suomisportia myös ryhmien hallintaan. Sekä aikuisten että junnujen ryhmät pyörivät Suomisportissa: ilmoittautumiset, harjoitusmaksut, ryhmän kalenteri sekä viestintä tapahtuu kaikki yhdessä palvelussa. Tulevalla kaudella tarkoituksenamme on laajentaa palvelun käyttöä myös alkeiskurssien ja kesäleirien myymiseen, kertoo Lindqvist.
Palvelun kehitykseen ollaan tyytyväisiä – juna ei pysähdy
Suomen Olympiakomitea kehittää jatkuvasti Suomisport-palvelua yhteistyössä Vincitin kanssa. HSS:ssä on huomattu palvelun kehittyvän aidosti käyttäjien, eli seurojen ja liikkujien toiveet huomioiden.
– Suomisport on hyvä palvelu, jota todella kehitetään jatkuvasti juuri urheiluseurojen tarpeet huomioiden. Meillä on pitkä toivelista Suomisportille – onkin ollut hienoa huomata, kuinka toiveitamme myös aidosti kuunnellaan. Suomisport viestii käyttäjille hyvin erilaisista kehityskohteista, minkä lisäksi palvelua rakennetaan aidosti käyttäjiä varten. Otamme pikkuhiljaa enemmän ja enemmän Suomisportin toimintoja käyttöön. Hyvä Olympiakomitea ja Suomisport – jatkakaa samaan malliin, toivottaa HSS:n Lindqvist.